Maarintaman puolustusasemissa on monenlaisia miehistön suojatiloja. Taisteluasemissa sijaitsi pieniä betonisia suojahuoneita, joissa pystyttiin pitämään etulinjan tärkein miehitys vihollisen tykistökeskityksen aikana. Taaempana sijaitsivat kookkaammat rakenteet, joihin suojautui puolustajien pääjoukot. Tykistötulen tauottua, nämä joukot olisivat siirtyneet nopeasti yhdyshautoja pitkin taisteluasemiin. Kohteiden taustalla sijaitsivat myös suurikokoiset suojahuoneet, joihin majoitettiin joukkoja pysyvämmin.
Betonikatto on vielä jäljellä Maununnevalla kohteessa XXIII:4 (1999) . Keskeneräiseen suojahuoneeseen on ehditty rakentaa vain seinät, mutta katto on jäänyt rakentamatta Maununneva, kohde XXIII:2. (1998)Yksinkertaisimmat suojahuoneet olivat puurakenteisia maahan kaivettuja korsuja, joissa oli hirsiset katot. Tällaisista laitteista on nykyään jäljellä vain maatuneita kuoppia. Vuosaaren tykkipatterilla 61 on jäänyt ehjäksi ainakin yksi hirsirakenteinen suojahuone, joka on sortumaisillaan. Patterilla saattaa olla vielä muitakin ehjiä suojatiloja, mutta niiden sisäänkäynnit ovat tukkeutuneet.
Etulinjan taisteluasemien yhteydessä olevat suojahuoneet rakennettiin yleensä betonista. Niiden katto oli tuettu teräspalkeilla, joiden päälle oli valettu betonikatto. Huoneiden sisätilan pinta-ala on keskimäärin n. 4 m2. Joissakin paikoissa on pienet suojahuoneet rakennettu hirsistä ja niiden ympärille on valettu betoniset ulkoseinät ja katto. Haudan puoleinen seinä on ollut pelkkä hirsiseinä. Nykyään löytää maastosta vielä suojahuoneita, joista hirret ovat lahonneet pois, mutta betoniseinät ja katto on jäljellä. Teräspalkeilla varustettujen suojahuoneiden katot on usein räjäytetty rikki romuraudan hankinnan yhteydessä.
Mustavalkoisessa kuvassa hirsiseinäinen betonikattoinen suojahuone Leppävaarassa keväällä 1918 (Kuva kirjasta: Suomen Vapaussota kuvissa - II osa, Otava 1934). Värikuvassa samanlainen suojahuonerakenne, josta hirsiseinät ovat hävinneet. Leppävaara, kohde XXIX:3. (1983)Kun kestolinnoittaminen aloitettiin v.1915, rakennettiin kookkaimmat suojahuoneet yleensä kivestä muuraamalla. Niiden katto muodostui parista hirsikerroksesta, jonka päälle tehtiin betonivalu. Sisäänkäyntejä oli usein kaksi ja niihin päästiin kulkemalla kivimuurien välistä. Nykyisin hirsirakenteet ovat lahonneet ja betonikatto on luhistunut. Suurimmat suojahuoneet saattavat olla maastossa lähes tunnistamattomia. Esimerkiksi Lepolan puhelinkeskuksen suojahuone XXII:2 Suursuonlaidalla päiväkodin pihalla, on vain maatunut valtava maakumpu, josta ei enää erota rakenteita.
Sodan edetessä rakennettiin suuretkin suojahuoneet kokonaan betonista. Miehistön majoitukseen tarkoitettuja suojahuoneita nimitettiin kasarmeiksi. Ne olivat usein monihuoneisia. Katto oli tuettu teräspalkeilla ja betonikaton paksuus oli n. 2 metriä. Se oli ulkopuolelta vielä peitetty metrin maakerroksella. Tällaisen kattorakenteen oletettiin kestävän 280 mm:n tykin ammuksen täysosuman. Kasarmisuojahuoneet lämmitettiin kamiinoilla. Majoituksen lisäksi suojahuoneessa saattoi sijaita myös puolustusaseman toimisto.
Suurikokoinen betoninen suojahuone löytyy esimerkiksi Haltialasta kohteesta XVIII:2. Sen kattoraudoitus on räjäytetty pois, mutta betonikatto on kestänyt. Samassa kohteessa on muitakin kookkaita mutta sortuneita suojahuoneita, mm. yksi kivestä muurattu. Myös Länsi-Pakilassa kohteessa XVII:12 on suuri suojahuone, joka on ollut rakenteeltaan mahdollisesti alla olevan piirroksen kaltainen. Suojahuone on kuitenkin vaurioitunut pahasti kattoraudoituksen räjäyttämisen yhteydessä.
"Kasarmi 50:lle miehelle." Vasemmalla on makuutilat kymmenelle miehelle ja aliupseerille. Keskellä on makuutilat 30:lle miehelle sekä kivääritelineet. Oikealla makuutilat kymmenelle miehelle sekä kanslia ja puhelin. Sisäänkäyntien välissä on varasto. Piirros on päivätty Oulunkylässä 9.12.1916. (Yksityiskohtia venäläisen insinöörikomennuskunnan mallipiirroksesta 1570, Museovirasto, rakennushistorian osaston arkisto)
Edellinen sivu - Aloitussivu - Maarintamasivu - Seuraava sivu
© 2000
