Piikkilankaesteet

Linnoitettujen mäenrinteiden edustalta raivattiin maastoa piikkilankaesteitä varten sekä tähystyksen parantamiseksi.  Syyskuussa 1915 annettiin lupa kaataa kaikki puut tuhannen askeleen etäisyydeltä asemien edestä. Missä laajuudessa tämä työ toteutettiin, jää epäselväksi. Mäkien juurilla maastoa on myös muokattu siten, ettei tuliasemien eteen jää kuolleita kulmia, esim. notkelmia joihin puolustajien tuli ei olisi yltänyt. Notkelmakohtia täytettiin hautojen ja asemien louhinnasta syntyneillä kivenlohkareilla ja sepelillä. Valmiit maastontäytteet naamioitiin lisäksi turpeella.

Piikkilankaesteet kulkivat asemien edessä niin, että niiden ulkoreuna oli  30 - 100 metrin etäisyydellä lähimmistä asemista. Joissakin paikoissa esteet ovat sijainneet asemien edessä välittömästi ilman välimatkaa. Tuliasemat sijoitettiin piikkilankaesteisiin nähden siten, että konekiväärillä pystyttiin ampumaan sivustatulta tehokkaasti pitkin estettä.

Yksittäinen piikkilankaeste saattoi olla jopa kilometrien pituinen. Käytännössä koko linnoitusalue oli ympäröity vähintään yksinkertaisella ja monissa paikoissa kaksin- ja jopa kolminkertaisilla piikkilankaesteillä. Esteissä on ollut aukkoja teiden kohdalla sekä puolustajien tekemää mahdollista rynnäkköä varten. Aukot on suljettu todennäköisesti espanjalaisilla ratsuilla eli siirrettävillä piikkilankaesteillä. Aukkokohtiin on tuliasemien sijoittelusta päätellen kohdistettu melkoinen tulivoima.

Este sijoitettiin matalaan kaivantoon maavallin suojaan.

Piikkilankaesteen leveys on ollut 6 - 10 metriä. Kaksinkertaisten esteiden ulkoreunat ovat sijainneet 20 metrin päässä toisistaan. Esteet sijoitettiin mataliin kaivantoihin ja suojattiin torjuntasuunnasta 1- 2 metriä korkealla vallilla, joka loivenee viholliseen päin. Kaivannon syvyys puolustajien puolelta mitattuna on nykyään n. 0,2 metriä. Kaivannon tarkoitus oli naamioida piikkilankaeste niin ettei vihollinen havaitsisi sitä tähystyksessään ja pystyisi tuhoamaan sitä tykkitulellaan.

Piikkilankaeste Leppävaarassa ensimmäisen maailmansodan
aikana. (Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, kuvannut Ivan Timirjasev)

Piikkilanka kiinnitettiin puisiin tolppiin, jotka olivat vähintään metrin korkuisia. Tolpat olivat eri mittaisia. Tällä estettiin ettei vihollinen pystynyt heittämään siltaa esteen päälle. Piikkilanka jätettiin tolppien välistä löyhäksi ja esteen sisään lisättiin vielä irrallisia lankakiehkuroita. Nämä vaikeuttivat vihollisen raivausta, jos piikkilankoja olisi ryhdytty katkomaan.

Esteen suojavalli Pohjois-Haagassa. Tukikohta XXIII. (1998)

Piikkilankaesteiden kaivantoja ja suojavalleja on vielä jäljellä. Niitä ei ole kuitenkaan systemaattisesti inventoitu. Laajoja lähes yhtenäisiä vallikokonaisuuksia on jäljellä mm. Pohjois-Haagan ja Pirkkolan urheilupuiston alueella sekä Länsimäessä tukikohdassa II. Viimeksi mainitulla alueella on säilynyt myös erään piikkilankaesteen tolppien jäännökset. Kosteassa maastonkohdassa on jäljellä tyvestään lahonneet ja katkenneet tolpat kuudessa rivissä. 50 metriä pitkässä esteessä on tolppien jäännöksiä jäljellä yli 100 kappaletta.

Piikkilankaesteen tolpparivistön jäännökset Länsimäessä, tukikohta II.
Kuvassa osa tolpista on ympäröity hahmottamisen helpottamiseksi. (1999)

 

Edellinen sivu - Aloitussivu - Maarintamasivu - Seuraava sivu

---

© 2000