Ensimmäisen maailmansodan alkaessa yleisin linnoittamistapa perustui vielä linnakkeisiin. Miehistön majoitustilat, tykkipatterit, puolustusasemat konekivääreineen ja taisteluhautoineen rakennettiin yhteen tiiviiksi kokonaisuudeksi. Esimerkiksi Tallinnan maalinnoituksen, jonka rakentaminen aloitettiin v.1913, oli tarkoitus muodostua kymmenestä linnakkeesta ja niiden välimaastoon rakennettavista pienemmistä puolustusasemista.
Kun Helsingin ympärille ryhdyttiin rakentamaan kestolinnoitteita v.1915, oltiin jo modernimpien näkemysten kannalla. Helsingin maalinnoitus rakennettiin ns. hajautetun järjestelmän mukaan. Linnoituselimet sijoitettiin erilleen toisistaan: konekivääriasemat etulinjaan, patterit ja miehistön majoitustilat kauemmaksi taustalle. Näin saatiin vihollisen tykistön tuli hajoamaan laajemmalle alueelle ja sen teho heikkenemään. Keskitetyssä vanhanaikaisessa linnakkeessa jo muutama täysosuma olisi saattanut muodostua kohtalokkaaksi.
Tyypillinen hajautetun järjestelmän mukainen tukikohta Helsingin linnoituksen maarintamalla. Kartta esittää Kontulan ja Kivikon alueen tukikohtaa IV.Puolustusasemat sijoitettiin maastoa hallitseville rinteille, joiden edessä kulki piikkilankaesteitä. Piikkilankaesteet kiersivät koko linnoitusvyöhykkeen (siis käytännössä koko kaupungin) lähes katkeamattomana ketjuna. Joissakin kohdissa esteitä oli kaksi tai useampia peräkkäin.
Piikkilankaesteen takana olevalle rinteelle rakennettiin konekivääriasemia, pienempiä kivääriasemia ja tähystyspisteitä. Etulinjassa kulki taisteluhautoja, joissa haudan rintasuojassa oli ampumakoroke sekä pieniä komeroita ampumatarvikkeita varten. Etulinjassa oli myös lujia tykistötulen kestäviä pieniä suojahuoneita. Puolustusaseman taustalla sijaitsivat kookkaammat majoitukseen tarkoitetut suojahuoneet, joista päästiin taisteluasemiin yhdyshautoja pitkin. Taustan suojahuoneet rakennettiin usein hirsistä, kivistä ja betonista.
Kohteiden taustalle rakennettiin kallion sisään louhittuja luolia, joiden pinta ala vaihtelee 20 - 200 m2 välillä. Luolia käytettiin miehistön suojina, ammusvarastoina, puhelinkeskuksina ym.
Tykkipatterit sijaitsivat n. 0,5 - 1,5 kilometriä etulinjan sisäpuolella. Maarintamalla oli sodan loppuessa n. 55 tykkipatteria. Suurin osa niistä oli suunniteltu neljälle tykille. Yleisin tykkimalli oli 152 mm:n 190 puudan kanuunat, lisäksi pattereilla oli tykistöä aina 280 mm:n mörssäreihin asti. Sodan loppuvaiheessa maalinnoitukseen oli ilmeisesti tarkoitus asentaa järeitä ja kauaskantoisia 305 mm:n tykkejä.
Puolustusasema Kivikossa kohteessaIV:7 piikkilankaesteineen ja sen vierestä Helsinkiin johtanut maantie. Konekivääriasemien ampumasektorit (piirretty summittaisesti) on merkitty vihreällä ja ampumakorokkeella varustetut taisteluhaudat sinisellä. Kohteen länsireunassa on saattanut olla hirsillä tuettua taisteluhautaa. Nykyisin kohteen luoteiskulma on jäänyt Lahdenväylän ja Porvoonväylän liittymän alle.
