Krepost Sveaborg nykyään
Tilanne ensimmäisen maailmansodan jälkeen
Maarintama
Helsingin valtauksen jälkeen huhtikuussa v.1918 maarintaman ammusvarastot inventoitiin ja linnoituslaitteet käytiin läpi. Maalinnoituksen varustukset eivät kiinnostaneet Suomen armeijaa ja ne hylättiin. Suojeluskunta harjoitteli asemissa jonkin verran esim. Pajamäessä. Pioneerit harjoittelivat linnoittamistaitojaan myös Taivaskallion alueella. Linnoitusten rakentamisessa käytetty puutavara kelpasi lähistöllä asuville, jos ei rakennustarpeeksi niin ainakin polttopuiksi. Lähes kaikki puumateriaali on nykyään hävinnyt linnoituslaitteista myös lahoamisen myötä.
Maailmansotien välisenä aikana toteutettiin laajamittainen romuraudan keräys, jolloin lähes kaikista maarintaman suojahuoneista ja konekivääriasemista räjäytettiin katon teräspalkisto irti. Vain kymmenkunta teräspalkeilla varustettua rakennetta on säilynyt ehjänä kuin ihmeen kaupalla.
Seuraavan kerran maalinnoituksen laitteet kiinnostivat sodan uhan alla v.1938. Helsingin teollisuuspiirin tehtävänä oli järjestää sotatarviketeollisuudelle turvalliset toimitilat. Helsingin maalinnoitus inventoitiin kokonaan vaikka kiinnostuksen kohteena olikin nimenomaan kallioon louhitut luolatilat. Osa luolista kunnostettiin ja joitakin jopa laajennettiin. Sodan jälkeen useimmat luolat jäivät varastokäyttöön. Niitä on käytetty niin sillivarastoina kuin kriisiajan varasairaaloina. Nykyäänkin osa luolista on edelleen käytössä.
Maarintaman laitteet jäivät vähitellen kasvavan kaupungin uusien lähiöiden alle. Ehjinä säilyneisiin suojahuoneisiin pelättiin muuttavan irtolaisia, jolloin rakenteita muurattiin umpeen mm. Pohjois-Haagassa ja Myllypurossa. Linnoituksia pidettiin myös vaarallisina lapsille ja joillakin paikoilla laitteita peitettiin tästä syystä näkymättömiin.
Luolaa käytetään edelleen varastona. Kohde G11 Koskelassa. (1998)Meririntama
Meririntaman laitteet jäivät maailmansodan jälkeen suurimmaksi osaksi puolustusvoimien haltuun. Sotasaaliskonttori ehti tosin myydä osan tarvikkeista romuna pois. Heti sodan loputtua riisuttiin aseista kaikki sisemmän linjan saaret. Osa saarista jätettiin kylmiksi linnakkeiksi tarkoituksena miehittää ne liikekannallepanotilanteessa. Ulomman linjan saarista osa jäi täyteen puolustusvalmiuteen. Tykkejä siirrettiin pois Helsingistä mm. 1920-luvun lopussa Kirkonmaan linnakkeeseen ja toisen maailmansodan aikana Saarenpään patterille. Viaporin pääsaarille annettiin vuoden 1918 sodan loputtua uusi nimi: Suomenlinna. Aluetta ryhdyttiin vähitellen kunnostamaan museoalueeksi. Sotilasaikakauden hallinto päättyi Suomenlinnan saarilla v.1972.
Puolustusvoimat on käyttänyt joitakin linnoituslaitteita näihin päiviin asti, mutta osa varustuksista jätettiin heti vuonna 1918 pois käytöstä. Linnoituslaitteet ovat säilyneet sotilasalueilla osittain hyvässä kunnossa. Muualla pulmina olevaa ilkivaltaa tai rakenteiden murenemista turistilaumojen jalkoihin ei näillä saarilla esiinny. Toisaalta joitakin laitteita on surutta tuhottu uusien rakenteiden tieltä.
Suojelukohteeksi
Inventointeja ja päätöksiä
Kiinnostus linnoituksen suojeluun virisi 1960-luvulla. Linnoitusalueita rauhoitettiin mm. Myllypurossa ja Ruukinrannassa. Pohjois-Haagassa Adolf Lindforsin tien länsipäässä kohteita jopa kunnostettiin jonkin verran. Tapani Ahvenisto teki muinaistieteelliselle toimikunnalle (nykyään Museovirasto) v.1966 maalinnoituksen inventoinnin, jonka perusteella ehdotettiin suojeltavaksi yhdeksän eri kohdetta.
Kaj-Erik Löfgren teki Museovirastolle perusteelliset inventoinnit meririntamalta v.1972 ja maarintamalta v.1973. Näiden perusteella Museovirasto päätti linnoitusten suojelemisesta muinaismuistolain tarkoittamina kiinteinä muinaisjäännöksinä. Päätös tarkoittaa ettei linnoituslaitteita saa ilman lupaa kaivella, peittää, muuttaa eikä vahingoittaa tai poistaa. Kaikki Helsingin maa- ja merilinnoituksen kohteet kuuluvat pääsääntöisesti ensimmäiseen suojeluluokkaan eli valtakunnallisesti merkittäviin kohteisiin, jotka suojellaan ehdottomasti ja kunnostetaan tai entistetään harkinnan mukaan. Ainoastaan muutamat erittäin pahasti tuhoutuneet kohteet eivät vaadi ehdotonta suojelua, mutta niitäkin koskee silti muinaismuistolain määräykset.
Luolan edustaa Itä-Pakilassa kohteessa XVI:5. (1999)Museovirasto katsoi tarpeelliseksi tehdä linnoituslaitteiden tarkastetun inventoinnin v.1979, jonka pohjalta laadittiin "Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitukset Helsingissä - suojeluluettelo" -julkaisu. Tämä julkaisu saavutti myös 'suuremman yleisön'. Yksityiskohtaisten karttojen ja runsaan kuvituksen vuoksi se oli tavalliselle ulkoilijalle hyvä opas linnoitusretkille. Suojeluluettelo esitteli kuitenkin omituisen otannan linnoituksista. Kaikkia olemassa olevia kohteita niin maa- kuin meririntamalta ei esitelty kirjan kartoissa tai tekstiosuuksissa. Syntyi jopa väärinkäsityksiä, että suojeluluettelossa mainitsemattomat linnoitukset eivät kuuluisi muinaismuistolain piiriin.
Helsingin kaupungin rakennusvirasto teetti Helsingin alueen maalinnoituksista uuden inventoinnin, jonka suoritti filosofian maisteri Sirkku Laine. Inventoinnin pohjalta julkaistiin v.1996 kirja: "Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä". Laine teki myös Espoon kaupungin tekniselle keskukselle inventoinnin josta tehtiin v.1998 julkaisu "Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Espoossa". Näissä julkaisuissa esiteltiin pääsääntöisesti kaikki olemassa olevat maalinnoituksen kohteet. Ikävä kyllä Vantaan kaupungin alueella sijaitsevat muutamat kohteet ovat jääneet ilman niitä esittelevää nykyaikaista julkaisua. Markus Manninen inventoi meririntaman linnoituslaitteet uudelleen Sotamuseon toimesta 1990-luvun lopussa.
Linnoituslaitteita ryhdytään hoitamaan
Luetteloimisen lisäksi linnoitusalueilla on tehty myös hoitotoimenpiteitä. Kuten edellä jo mainittiin tehtiin Pohjois-Haagan alueella pieniä kunnostustöitä jo 1960-luvulla. Alueen päälle kohosi kuitenkin kerrostaloalue, joka pirstoi linnoitukset vähäisiksi haudanpätkiksi talojen pihamaille. Vuonna 1971 tehtiin hoitotoimenpiteitä mm. Reimarlan Kokkokalliolla sekä Espoossa Mäkkylässä Vesitorninpuistossa ja Orolankallioilla.
Asukastalkoot ovat pitäneet Länsimäessä linnoitukset siistissä kunnossa, kohde II:7. (1999)Pitkäjännitteiseen ja tarkoin punnittuun linnoitusalueiden hoitoon päästiin 1990-luvulla. Museovirasto raivasi kasvillisuutta ja puhdisti hautoja jätteistä Vantaan Länsimäessä v.1991 ja Rajakylässä v.1992. Länsimäen kohteita on pidetty puhtaana sen jälkeen asukastalkoiden avulla ja alueella onkin nykyisin varsin siistissä kunnossa olevia kohteita. Espoossa puhdistettiin alueita Laajalahdessa, Mäkkylässä, Ormbergetillä sekä Ruukinrannassa. Vuonna 1993 raivattiin rehevää kasvillisuutta sekä rakenteille vaarallisia puita pois Herttoniemen Rajakallion v.1914 aikaisesta redutista. Viimeisimpiä Museoviraston kunnostamia kohteita ovat Helsingin Vartiokylän linnavuori (kohde V:7 ja 8) sekä osa Kivikossa tukikohta IV:ssä sijaitsevista linnoituksista.
Helsingin kaupungin rakennusviraston viherosasto teki ehdotuksen kymmenvuotissuunnitelmaksi linnoituslaitteiden hoidosta v.1996. Suunnitelmaa ryhdyttiin toteuttamaan heti seuraavana vuonna. Viherosasto kunnostaa vuosittain joitakin uusia kohteita sekä ylläpitää jo raivattujen alueiden kuntoa. Vuosituhannen alun uusia hoitokohteita ovat mm. linnoitukset Länsi-Helsingin suunnalla sekä Viikin ja Kivikon uusien asuinalueiden puistoissa.
Hoitotyöt maastossa
Linnoitusalueiden hoidossa on keskitytty lähinnä maaston kasvillisuuden raivaamiseen. Linnoitusten rakentamisen aikana mäkien rinteet hakattiin paljaiksi. Nykyään jotkut alueet ovat peittyneet tiheään kasvillisuuteen. Hoitosuunnitelmissa poistetaan harkiten sellaiset linnoituslaitteiden lähistöllä kasvavat puut, joiden juuristo voi vaurioittaa linnoituksia tai joiden alaoksat peittävät näkyvyyttä esim. kuuset ja tiheät vesakot. Kasvillisuuden raivaamisen myötä uuden vesakon kasvu kiihtyy runsaasti ja niinpä hoidettuja alueita täytyy vielä myöhemmin käydä uudelleen raivaamassa.
Aluskasvillisuus voi olla kesäisin hyvinkin tuuheaa, kuva Viikistä, kohde XIV:1. (1999)Linnoitusalueella kasvaa myös erikoisia sekä harvinaisia kasveja. Kallioiden louhiminen on aikanaan rikastuttanut kasvualustaa tietyille kasveille sopivaksi. Lisäksi muualta tulleet sotaväen osastot ja erityisesti hevosten rehu, ovat tuoneet tullessaan meillä muuten vieraiden kasvien siemeniä, jotka ovat löytäneet täältä uuden kasvupaikan. Linnoitusalueen kasvisto ja kosteikot tarjoavat elinympäristön myös monille mielenkiintoisille eläinlajeille, mm. uhanalaisille kotilolajeille. Linnoitusten kunnostamisen aikana pidetäänkin yhteyttä Luonnontieteelliseen keskusmuseoon sekä Kasvimuseoon.
Varsinaisia linnoituslaitteiden rakenteisiin kohdistuvia entisöimistöitä esim. rekonstruktioita ei ole vielä tehty ja niiden suhteen ollaankin varsin pidättyväisiä. Linnoituslaitteita pyritään esittelemään sellaisena kuin ne olivat ennemmin opastaulujen tai näyttelyiden avulla. Konekivääripesäkkeen pohjalla makaavat betonilohkareet kertovat omalta osaltaan linnoituksen historiasta suomalaisten aikana. Rakenteista kerättiin romurautaa ja toisaalta pelättiin irtolaisten asuttavan tyhjät suojahuoneet. Nämä asiat kuuluvat linnoituksen historiaan siinä missä niiden rakentaminen Venäjän vallan aikana tai niissä sotiminen v.1918. Helsingin kaupungin rakennusvirasto julkaisi v.1996 Sirkku Laineen kirjoittaman hoito-ohjeen, jossa neuvotaan oikeat työmenetelmät linnoituksia hoitaville tahoille. Kirja sisältää myös runsaasti tietoa linnoituksella esiintyvästä kasvillisuudesta.
© 2000
