Venäjän pääkaupungin Pietarin puolustussuunnitelmissa 1910-luvulla pelättiin Saksan armeijan maihinnousua lähellä Suomenlahden pohjukkaa. Suomen alueen puolustuksen todettiin sitovan liikaa joukkoja ja suunnitelmassa päädyttiin rannikon linnoittamisen lisäksi maalinnoitusten rakentamiseen ainoastaan Kaakkois-Suomeen eli pääasiassa Viipurin ympäristöön. Viipurin maa- ja merilinnoituksen tehtävänä oli kaikin keinoin estää vihollisen laivaston toiminta ja maihinnousu Suomenlahden rannikolla Santajoen ja Seivästön majakan välisellä alueella sekä varmistaa Pietariin johtavat maantiet. Lisäksi linnoituksen varusväen piti pystyä häiritsemään vihollisen toimintaa hyökkäyksillä sekä kauaskantoisella tykkitulella.
Redutti nro. 11 Viipurin maalinnoituksen itäisellä rintamalla Roiskossa. Asemapiirros vuodelta 1915. (Öljymäki, P. 1938. Venäläisten suorittamat kenttävarustustyöt Suomessa maailmansodan aikana - liite. Sotakorkeakoulun diplomityö nro 289, Sota-arkisto)Ennen sodan syttymistä päätettiin vuoden 1914 keväällä rakentaa Viipurin kaupungin ympärille linnoituksia linjalle Lavola - Hovinmaa - Ronka - Uuras - Vitsataipale - Kelkkala - Loikkanen - Tammisuo - Suomenvedenpohja. Meririntaman pattereita rakennettiin Viipuriin johtavan laivaväylän varrelle. Arkistoissa on säilynyt joitakin linnoituksen maarintamaa käsitteleviä piirroksia. Vuonna 1914 suunnitellut linnoitukset on rakennettu käyttäen kivi- ja maavalleja sekä puurakenteita. Myöhemmissä vuosilta 1915-1917 olevissa piirroksissa esiintyy myös betonirakenteita, kallioon louhittuja luolia ym.
Kenttälinnoitetut puolustuslinjat
Maailmansodan alussa Saksan hyökkäyksen painopiste kohdistui länsirintamalle. Venäläisillä oli aikaa rakentaa rannikkolinnoitukset riittävän valmiiksi sekä miinoittaa vesialueita Suomenlahdella ja Pohjois-Itämerellä. Maihinnousun uhka oli nyt torjuttu Suomenlahdelta, mutta seuraavaksi pelättiin saksalaisten nousevan maihin jossakin Pohjanlahden rannikkoalueella ja hyökkäävän Pietariin Suomen läpi. Demilitarisoitu Ahvenanmaa päätettiin linnoittaa, jolloin saatiin hyvä sivusta-asema suojaamaan Pohjanlahdelle johtavia laivareittejä. Suomen sisäosat linnoitettiin ja puolustus suunniteltiin siten, että armeija vetäytyisi viivyttäen Kaakkois-Suomeen, jolloin Venäjältä oltaisiin jo saatu lisävoimia vastahyökkäykseen.
Ensimmäisen maailmansodan aikaiset kenttälinnoitukset Suomessa.Suomen länsirannikolla rakennettiin merialueen vartiointiin ja ensitorjuntaan vähäisiä puolustuslaitteita. Niitä oli Oulussa, Kokkolassa, Pietarsaaressa, Uusikaarlepyyssä, Oravaisissa, Kaskisissa, Kristiinassa, Porissa, Raumalla ja Hangon Lappohjassa. Suomen sisäosiin järvialueiden kapeikkoihin, tärkeiden teiden sekä rautateiden suojaksi rakennettiin kenttälinnoitettuja asemia. Kenttälinnoitukset eivät muodostaneet mitään katkeamatonta linjaa, mutta käytännössä liikennesolmujen kohdalle rakennetut varustukset voidaan jakaa kolmeen Suomen halki kulkevaan puolustuslinjaa.
Ensimmäinen puolustuslinja kulki pohjoisesta Nurmeksesta Kuopion ja Ähtärin kautta Tampereen seuduille ja sieltä Urjalan kautta Lohjalle päättyen Inkooseen. Tampereen ja Lopen välinen alue oli linnoitettu kaikkein lujimmin. Lohjan seudun linnoituksia alettiin rakentaa vasta vuonna 1917.
Toinen puolustuslinja lähti pohjoisesta Enosta Joensuun ja Savonlinnan kautta Mikkeliin josta se jakautui kahteen haaraan. Läntisempi linja kulki Mäntyharjun kautta Elimäkeen ja siitä Kotkaan. Itäisempi linja kulki Ristiinan kautta Savitaipaleelle, Luumäelle ja Ylämaalle päättyen Säkkijärvelle.
Kolmas puolustuslinja oli varustettu takaraja, johon Pietaria puolustavan armeijan oli viimeistään pysäytettävä etenevä vihollinen. Samoista asemista oli tarkoitus lähteä vastahyökkäykseen uusien lisävoimien kanssa. Puolustusasemat suunniteltiin linjalle Ihalanjoki - Elisenvaara, Jääski - Juustila - Viipurin maalinnoitus. Tästä suunnitelmasta ehdittiin toteuttaa vain Jääsken ja Juustilan välinen osa. Lopulliseksi torjuntalinjaksi linnoitettiin vielä alueita linjalla Vuoksi - Heinjoki - Viipuri sekä Salmenkaitajoki - Muolaanjärvi - Kuolemanjärvi - Humaljoki.
Kenttälinnoituksia tärkeässä rautatien ja maanteiden risteyksessä Urjalassa. Linnoitukset on merkitty murtoviivoilla, estelinjat rasteilla. (Öljymäki, P. 1938. Venäläisten suorittamat kenttävarustustyöt Suomessa maailmansodan aikana - liite. Sotakorkeakoulun diplomityö nro. 289, Sota-arkisto)Linnoituslaitteet rakennettiin hajautetun järjestelmän mukaisesti. Useilla alueilla rakenteet olivat vain maahan kaivettuja tai kallioon louhittuja hautoja, tuliasemia sekä suojahuoneita, joiden tukimateriaalina käytettiin hirsiä. Joillakin alueilla esim. Murolessa rakennettiin varustuksia myös betonista. Linnoituksia esittävissä kartoissa on merkitty myös esteitä (ilmeisesti piikkilankaesteitä) asemien edustoille.
Linnoitustyömaa oli valtava. Kaikkiaan linnoitustöihin arvellaan osallistuneen Suomessa n.100.000 henkeä. Suomalaiset miehet eivät olleet asevelvollisia, joten linnoitustöihin ja sotateollisuuteen saatiin kohtalaisen hyvin työvoimaa. Linnoitustyöt tarjosivat maaseudun tilattomalle väestölle hyvän toimeentulolisän. Työvoimaa ja hevosia sekä työkaluja otettiin myös pakko-otoilla työmaille. Töitä johtivat venäläiset upseerit ja sapööriosastot.
Valkoisten valloittamia asemia keväällä 1918 Jääskessä ja Säkkijärvellä.Kenttälinnoituksia käytettiin vuoden 1918 sodassa. Punaiset puolustivat asemia siellä missä rintamalinjat leikkasivat kenttälinnoituksen vyöhykkeitä. Esimerkiksi valkoiset eivät hyökänneet Tampereelle kaupungin länsipuolelta, koska Epilän alue oli voimakkaasti linnoitettu. Toisaalla Murolen alueen linnoitukset kukistuivat vasta saarrostuksen jälkeen. Savossa olevan Tuohikotin varustuksia vastaan hyökänneet osastot kärsivät huomattavia tappioita. Joissakin linnoitetuissa paikoissa varustukset jäivät valkoisten käsiin miltei taisteluitta, punaisten heikkojen taistelutaitojen, moraalin ja vähäisen miehistön takia.
Kenttälinnoitukset unohtuivat nopeasti sotien jälkeen metsiin. Joitakin ensimmäisen maailmansodan aikana linnoitettuja alueita varustettiin jälleen toisen maailmansodan aikana mm. Kaakkois-Suomessa Salpa-aseman rakentamisen yhteydessä sekä todennäköisesti myös Hangossa. Nykyään ovat useat kunnat innostuneet raivaamaan ja kunnostamaan alueellansa olevia linnoituksia ja järjestäneet niille myös opasteita. Kaikki ensimmäisen maailmansodan aikana Suomeen rakennetut linnoitukset lasketaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi ja niitä suojelee muinaismuistolaki. Linnoituksia ei saa peittää tai hävittää eikä niihin saa kajota ilman museoviraston lupaa.
Aloitussivu - Lisätietojen linkkisivu
© 2000
